Exäni astui armeijan harmaisiin viikko sitten. Kuullostaa tyhmältä, mutta mulla on kamala eroahdistus tällä hetkellä. Paskinta on se, etten voi asiasta oikeastaan kenellekään puhua, sillä jotkut kaverit ovat oikeasti kokeneet inttileskeyden ja se on varmasti ollut puuduttavaa. Ja mullahan kyse on vain exästä.

Kun kyse olisikin vain exästä. Tuosta ihmisestä on tullut pikkuhiljaa luottoihmiseni. Hänelle minä kerron ensimmäisenä, jos olo on kurja. Hän sanoo minulle, että nokka pystyyn Juniori ja olo on heti loistava! Synkistelyt ovat tipotiessään! Hän on myös loistavaa hauskanpitoseuraa! Voin soittaa koska vaan, että keitäppäs mulle kahvit, tulen käymään. Voidaan harrastaa seksiäkin ihan kaveripohjalla ja molemmille passaa homma ilman mitään sitoumuksia.

En ole ihminen helpoimmasta päästä. Kiukuttelen, vittuilen, olen kylmä ämmä. Moni ei ole sietänyt paskamaista minää, joten ovat sitten lähteneet kävelemään elämästäni. Tämä exäni on jaksanut seistä rinnallani jo melkein viisi vuotta, eikä hän siitä ole näillä näkymin katoamassa. Hän on kestänyt kiukutteluni pokerinaamalla ja lopuksi ottanut kainaloon kysyen, että sainko nyt purattua paskan fiiliksen.

Hän on täydellinen!

Paitsi että entiseen häneen verrattuna täys floppi. Äijällä on noussu hattuun suosio. Hän on siis tavan naisten kaataja :D Mutta mua hän kohtelee eri tavalla, koska meillä on niin pitkä ja vaiherikas historia.

Ja mulla on ikävä :/

Vuosi...