Porukat asuu paikkakunnalla, jossa järjestetään aina tähän aikaan vuodesta kaks päivää kestävät Saaristomarkkinat. Tottakai siellä sit tuli kannettua rahaa kaljatelttaan ja sattumien summana päädyin exäni, hyvän kaverini kanssa harrastamaan seksiä rannalle. Se ei ollu mitään nättiä rakastelua vaan ihan himojen vallassa hoidettua puhdasta seksiä. Ja koska mua häiritsee aina joku, niin tällä hetkellä se on juuri tuo misteri!

 

Me ei paljoa näyttäydytä julkisesti kahdestaan. Ei me mennä toiselle juttelemaan, jos nähdään kadulla. Ei me suudella ulkona tupakalla ollessamme, vaikka just sisällä ennen oven avaamista oltaisiin toisissamme täysin kiinni. Ei me jutella missään netissä julkisesti, mesen kautta vain. Ja silti väitetään olevamme kavereita, hyviä kavereita.

 

Eilen taas misteri vei mut aika äkkiä sinne rannalle, mistä kukaan meitä ei voinu nähdä. Siellä tapahtu mitä tapahtu ja kun mun piti lähteä, ookoo, mentiin samaa matkaa kyllä, mutta ei me ees heippoja sanottu. Onko se oikeasti niin vaikeaa huomioda se toinen edes katseella? Ja kun kaikki, ketkä meidät tunnistaisi ja tietäisi ja vaivautuisi miettimään, että mitä me kahdestaan tehdään, tietää jo ennalta, että mitä on tapahtunu.

 

Seuraavana päivänä näin misterin. Oltiin samassa teltassa kuuntelemassa tuttua bändiä. Kävellään toistemme ohi, muttei viitsitä edes moikata. Ei katsoa. Tai no katsottiinhan me, mutta seiniä tai maata. Enemmän se kertoo, että nyt on jotain ollu. Tosin kaverini sanoi, että misteri olisi katsonut mua, että missä mun katse vilisee, mut ei, mä tuijotin pois. Miks oi miks mulla ei ollu rohkeutta katsoa?

 

Kerta kerran jälkee tää sama homma toistuu. Kerta toisesa jälkee me ei puhuta, ei huomioida. Mut kerta toisesa jälkee se kipinä syttyy aina vaan voimakkaammin, kun tavataan, eikä siihen tarvitse edes humalaa. Kerta toisesa jälkee me mennään vaan pidemmälle, syvemmälle. Mut kerta toisesa jälkee me kammotaan yhä enemmän ja enemmän toistemme tuntemista julkisesti.

 

Ei ymmärrä.

- Hurricane.