Kirjoitan paljon parin valinnasta. Tai no, en ehkä kirjoita, mutta mietin sitä paljon. Kohta takerrun jumittaen tähän, joten mennäänpä etiäppäin.

Niin, ja pyydän nyt jo anteeksi kirjoitusvirheitäni, mitä puskee tänään joka väliin, sillä mulla on oikean käden pikkurilli ja nimetön paketissa ja se vaikeuttaa kirjoittamista huomattavasti.

 

Siivotessani huonettani löysin lapun, johon olin kirjoittanut jostain lehdestä lukemani pätkän koskien suutelun vaikutusta parin valintaan. Se menee näin: Suudellessa aivot tekevät nopean kemiallisen analyysin toisen syljestä ja jatkavat geneettisen yhteensopivuuden määrittämistä. Jos toinen maistuu kiihottavalta, suuteleminen erittää aivoihin ja vereen fenyylietyyliamiinia, joka panee mehut liikkeelle, hävittää pelot ja harkintakyvyn. -Psykologi Tuija Matikka.

 

Me olemme vain kemiaa. Tunteemme ovat kemiaa. Kaikki johtuu vain aivoissa tapahtuvista kemiallisista reaktioista. Kun puhutaan, että "kemiat sopii yhteen", se ei ole mikään sattumanvarainen lausahdus, vaan lujaa faktaa!

 

Kokoajan yleistyy nettideittailu. Kuinka kemiat silloin toimivat? Pitääkö toiselle lähettää sylkinäyte ja katsastaa, josko fenyylietyyliamiini kertoisi yhteensopivuuden. Kuin viininmaistajaisissa: maistetaan pikkuisen, purskutellaan ja sylkäistään pois. "Ei, ei mitään reaktiota. Next one!".

 

Kuitenkin nettideittailu toimii joidenkin kohdalla. Se siis olkoon merkkinä, ettei aivojemme kemikaalit yksistään kerro meille, kenet me olemma valmiit ottamaan rinnallemme. Meillä on kyky valita siippamme haluamallamme tavalla.

 

Ja nyt kirjoittaminen ontuu.